Woikoski Hunting on osa Woikoski Feelingiä
Elämysten takana intohimoa ja halu kehittyä
Woikoski Feeling tarjoaa elämyksiä ja laadukkaita palvelukokonaisuuksia ainutlaatuisissa puitteissa keskellä suomalaista luontoa. WHD Gårdin tila Mäntyharjun Nurmaalla, josta Woikoski Feelingin toiminta on käynnistynyt, sai alkunsa 1930-luvulla Oy Woikoski Ab:n silloisen tehtaan patruunan halusta kehittää alueen maataloutta. Aikojen saatossa tila pääsi rapistumaan, kunnes vuonna 2006 Sari ja Clas Palmberg päättivät kunnostaa tilan hevosharrastusta varten. Yksi asia johti toiseen, ja niin syntyi Woikoski Feelingin täyden palvelun lomakeskus keskellä kauneinta Suomea.
Metsästystoiminta alkoi, kun fasaanit saapuivat ensikertaa monipuolistamaan kartanomaisemaa vuonna 2014, jonka jälkeen ne ovat kuuluneet olennaisena osana WHD Gårdin toimintaan. Fasaanijahtien myötä tilan toimintaan on tullut mukaan myös muita metsästykseen liittyviä aktiviteetteja mm. ampumakoulu ja erilaisia koulutuspäiviä.
Kartanon ympäristössä on mitä parhaimmat puitteet erilaisiin metsästysaiheisiin aktiviteetteihin sekä paljon muuta. Tarjoamme jahtipaketteja niin ryhmille, yksittäisille metsästäjille kuin yrityksillekin – kysy rohkeasti lisää!
Tervetuloa nauttimaan!